keskiviikko 1. elokuuta 2012

Oho.

Onpas taas aika mennyt. No nyt oon taas täällä ja pakko se on laittaa merkintää! Tässä olis tähtikorvikset jotka tein jo alku kesästä, muttä en ole vaan aikaisemmin kerennyt laittamaan tänne. Koukut ovat nikkelittömiä ja tähti mallin olen itse kehittänyt.

torstai 3. toukokuuta 2012

Toivo.

Toivossa on hyvä olla sano lapamato ja toivolainen! Mikä on Toivo? Toivo on Turussa sijaitseva nuorten kohtaamispaikka johon on hyvä tulla silloin kun ei ole päivisin muuta tekemistä. Itse käyn täällä koska olen työtön nuori ja täällä pääsen tekemään kätevästi töitäni! Täällä on myös erittäin mukavat ohjaajat! Toivo on alunperin RAY:n rahoittamana NMKY:n järjestämänä projektina käyntiin lähtenyt ja nykyisin vakiintunut toiminta jonka tarkoituksena on tarjota mielekästä päivätoimintaa ja palveluohjausta 17-28 vuotiaille.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Tilaustyö.

Vuhuu! Sain ekan tilaustyön eilen valmiiksi! Eli tein pyynnöstä rannekorun johon kirjailin nimen: Pauliina. Kuvan laatu ei ole maailman paras mutta parempaa en saanut otettua...
Haluaisitko sinäkin jonkin kivan korun tai koristeltyynyn päällisen tms. tai sitten jonkun työn minkä olen jo tehnyt? Laita siis minulle rohkeasti viestiä niin katsotaan mitä tapahtuu!! Jos en ole erikseen ilmoittanut blogissa että olen myynyt/antanut työn niin se on vielä saatavilla.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Naamio.

Tää on mun oma tekemä naamio ja kaikki tarvikkeet on Presento nimisestä askartelu liikkeestä. Olin siellä työelämänvalmennuksessa jonkin aikaa ja töitten jälkeen oli kiva jäädä näpertelee!

Vanhaa.

Tässä ois nyt jotain vanhaa työtä, eli kuvassa on vuosi sitten koristelemani hiuspanta jonka annoin siskolleni. Siinä on tölkki klipsuja kiinnitettynä peräperään ja sitten sidottu kiinni pantaan. Todella helppo työ ja silti tulee tosi kivan näkönen :) Muistakaa jos teette samantapaisen niin valitkaa ensin sopivan kokoinen hiuspanta! Muuten käy niin että joko panta on liian pieni/iso tai "nauha" on liian lyhyt/pitkä!

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Hohoi!

Kiitos ystäväni, sain tämän blogin! Joten juhlan kunniaksi (sekä asiaan kuuluvasti) teimme käsin nori rullia! Huomenna tulee kuva materiaalia käsitöistäni ja kerron niistä sitten hieman :)